Eduskuntavaali terveiset

Olen 48 vuotias lohjalainen ammattiyhdistysaktiivi ja olen ehdolla kevään 2015 eduskuntavaaleissa Vasemmistoliiton listoilla Uudellamaalla.

Olen työskennellyt metallihyllyjä valmistavassa tehtaassa hitsaajana jo kolmekymmentä vuotta, joista viimeiset 14 vuotta olen toiminut siellä työntekijöiden pääluottamusmiehenä. Toimin myös Lohjan Metallityöväen ammattiosasto 8:n ja SAK:n Lohjan paikallisjärjestön puheenjohtajana sekä Metalliliiton liittovaltuuston jäsenenä.  Olen myös Lohjan rakennus ja –ympäristölautakunnan jäsen.

Ammattiyhdistystoiminta täyttää ison osan vapaa-ajastani, halu auttaa ihmisiä ja vaikuttaa asioihin on saanut minut lähtemään mukaan toimintaan.

Eduskuntavaaliehdokkaaksi lähdin, koska olen huolissani siitä, että liian moni työläinen ja työtön jää nukkumaan vaalien aikaan. Tämä näkyy myös eduskunnan kokoonpanossa. Siellä on liian vähän kansanedustajia jotka tuntevat tavallisen ihmisen arkea ja liian paljon sellaisia kansanedustajia, jotka ovat siitä vieraantuneita. Eduskunnan päätökset vaikuttavat meidän kaikkien elämään, siksi sinne tarvitaan lisää niitä jotka tietävät mitä on elämä arjessa. Olen valmis edustamaan sinua, valitse vaikuttaja.

Vaaliteemani voi tiivistää kolmeen sanaan: teollisuus, työllisyys ja toimeentulo. Mutta jos niitä hiukan avaa, niin Suomi ja suomaiset tarvitsevat vahvaa vientiteollisuutta, joka työllistää ihmisiä reiluin työehdoin, lisäksi työstä pitää saada palkkaa jolla tulee toimeen alalla kuin alalla. Eduskunnassa haluaisin toimia juuri näiden asioiden puolesta.

Eduskuntavaalit vaativat monenlaista panostusta, siksi pyydän teiltä tukea kampanjaani, sen voitte helpoiten tehdä tykkäämällä Facebook sivuistani sekä seuraamalla minua Twitterissä. Voitte lähteä myös joko suosittelijaksi tai vaalitukiryhmääni.

Rahallisen tuen voi antaa Vasemmistoliiton tilille: Nordea FI25 1521 3000 0014 63, viitenumerolla: 83124 (Viitenumero ohjaa tuen minulle)

Rahankeräyslupa ajalle 15.11.2014-14.11.2016, luvan numero POL-2014-8029

Lisätietoja minusta ja vaaliteemoistani voit löytää kotisivuiltani: www.jouni-linden.net tai Facebook sivuiltani: www.facebook.com/JouniLindenVaikuttaja sekä Twitterissä: @JouniLinden.

Yhteistyö terveisin
Jouni Linden
Eduskuntavaali ehdokas
050 3404233
jounilinden@hotmail.com