Politiikkaa, ***KELE!

 

Politiikkaa on työpaikoilla kirottu jo vuosia. Viime aikoina erityisesti. Myöskään Metalliliiton antamalle tuelle puolueille, ei ole työpaikoilla löytynyt ymmärrystä.

 

Tarvitaanko politiikassa sitten ammattiyhdistysliikettä?

Yhteiskunnallista vaikuttamista toki tarvitaan, jotta lakeja tehdessä myös metallityöläisten tarpeet huomioidaan. Jos liitot eivät olisi olleet aikanaan vaatimassa parannuksia työläisten oloihin, monia nykyään itsestäänselvyytenä pidettäviä lakeja ei ehkä olisi kirjoitettu.

Työaika-, vuosiloma- ja työttömyysturvalait sekä monet muut lait ovat esimerkkejä kolmikannassa eduskunnan, työnantajien ja ammattiyhdistysliikkeen kanssa syntyneistä laeista.

Metalliliiton antamaa rahallista tukea ei minun ja monien työtovereideni mielestä pitäisi kuitenkaan käyttää puolueiden hallintokulujen tukemiseen, vaan Metalliliiton jäsenten yhteiskunnallisen vaikutus mahdollisuuksien lisäämiseen.

Parhaiten metallityöläisen yhteiskunnallista vaikuttamista tuettaisiin mielestäni jos, Metalliliiton antama rahallinen tuki annettaisiin tasapuolisesti samansuuruisena kaikille niin kunnallis-, eduskunta- kuin Eurovaaleissa ehdokkaina oleville jäsenille.

Näin voitaisiin kannustaa lähtemään ehdokkaaksi ja annettaisiin metallityöläisille paremmat mahdollisuudet pärjätä vaaleissa.

 

Entä tarvitaanko ammattiyhdistysliikkeessä sitten politiikkaa?

Joku saattaa ajatella, että politiikalle ei ole tarvetta ammattiyhdistystoiminnassa. Yhteisten asioiden hoitaminen ja edunvalvonta on aina politiikka, koska on olemassa erilaisia tapoja hoitaa niitä.

Siksi erilaisia ajatuksia ja vaihtoehtoja tarvitaan, myös tulevaisuudessa Metalliliiton toiminnassa Sillä se on jo aivan liian monesti nähty, mitä yhden ryhmän ehdoton valta saa aikaiseksi…  

Tämän vuoksi myös Metalliliiton ryhmätoimintaa pitää tuke, jotta demokratia voisi aidosti toteutua. Ryhmätukea pitäisi mielestäni antaa yhtä paljon kaikille ryhmille, liittokokousedustajaa kohden. Näin jäsendemokratia parhaiten toteutuisi.